Raskauden puoliväli oli nyt ylitetty ja tulevan vauvan sukupuolikin selvillä. Kuudennella raskauskuulla ajatukset alkoivat pyöriä yhä enemmän vauvahankinnoissa. Olin saanut jo paljon vauvatarvikkeita käytettynä. Rakenneultran jälkeen uskalsin hankkia tulevalle beibelle myös joitain vaaleanpunaisia ja selkeästi tyttömäisiä juttuja. Vaatteissa oli tosin paljon myös sinisiä sävyjä, sillä olin saanut tutulta käytettynä poikavauvan vaatteita. Näillä viikoilla teki mieli alkaa siivota kaappeja ja järjestellä vauvan tavaroita paikoilleen.

Kun raskautta ei pysty enää piilottamaan

Puolivälin tienoilla raskausvatsa alkoi oikeasti näkyä, ja vaatetuksesta tuli haaste. Rakenneultran jälkeen kerroin raskaudestani melko avoimesti esimerkiksi töissä, mutta en silti halunnut kuuluttaa asiaa esimerkiksi asiakkaille tai tuntemattomille. Niinpä minulla oli pukeutumisongelma: töissä oli tulossa juhlat. Mitä laittaisin päälleni? Sellaista, joka olisi juhlavaa, mutta ei paljastaisi raskauttani? 

Olin hankkinut äitiysvaatteita arjen tarpeita silmällä pitäen, mutta minulla ei ollut vauvamahan kanssa sopivia juhlavaatteita. “Normivaatteeni” paljastaisivat raskauden, joten ne eivät tulleet kyseeseen, vaikka periaatteessa niihin olisin vielä mahtunutkin. Päädyin lopulta lainaamaan tutulta pitkän, keskivartalosta löysän ja liehuvahelmaisen tunikan, jonka puin äitiyslegginsien kanssa. Tästä huolimatta eräs juhlassa ollut asiakas oli bongannut mahani ja sain myöhemmin vastailla mielestäni semi-tungetteleviin kysymyksiin tilaani koskien. 

Kuulin jälkikäteen, että raskaudestani oli spekuloitu selkäni takana. Kun sitten julkistin asian, tieto levisi työyhteisössä kulovalkean tavoin myös sellaisille henkilöille, joille olisin halunnut kertoa itse kasvotusten. Toisaalta imartelevaa, että minun tilani on muiden mielestä kiinnostava asia, mutta toisaalta ahdistaa olla juorujen kohteena.

Painajaisia ja työhuolia

Kuudennella raskauskuukaudella jäin hetkeksi työttömäksi. Asia ei haitannut minua muuten kuin taloudellisesti, sillä pidin työttömyysjaksoa ikään kuin lomana. Uusi työsopimus alkaisi kuitenkin vasta muutamaa viikkoa ennen äitiysloman alkua, ja se stressasi minua. Entä jos joutuisinkin sairaslomalle tai synnyttäisin ennenaikaisesti? Silloin minulla ei olisi työpaikkaa; uutta sopimusta kun ei tehtäisi saikulla olevan kanssa. Jälleen yksi syy, miksi vakituisessa työssä olevan on huomattavasti huolettomampaa jäädä perhevapaille kuin pätkätöitä tekevän. 

Keskiraskaudessa näin myös joitain painajaisia vauvaan ja raskauteen liittyen. Eräässä painajaisessa olin juhlimassa hirveässä kännissä ja muistin kauhuissani olevani raskaana vasta jatkobileissä! Toinen painajainen, minkä muistan, liittyi synnytykseen. Synnytyksessä alapää repesi ihan totaalisesti ja kuolin verenhukkaan, koska minulla oli hoitamaton anemia.

Jälkimmäinen painajainen liittyi oikeaan huoleeni koskien rauta-arvojani. Raskauden alussa hemoglobiini oli jotain 130, kun tässä kohtaa se oli tippunut jo 110 paikkeille. Neuvolassa ei oltu tästä kovin huolestuneita (!), mutta en halunnut, että arvo tippuisi yhtään enempää. En halunnut olla synnytyksen jälkeen ihan kehäraakki raudanpuutoksen vuoksi. Aloin popsimaan rautalisää. Hemoglobiini laskee herkästi raskaana ollessa, joten sitä kannattaa kyllä mittauttaa neuvolakäynneillä, varsinkin jos rauta-arvot ovat olleet matalat aiemminkin.

Olenko valmis äidiksi?

Raskauden puolivälissä mieheni pystyi tuntemaan sikiön liikkeet vatsaltani. Kuudennella raskauskuulla isoimmat liikkeet näkyivät myös vatsan pinnalla muljahteluina. Tämä oli itselleni uutta; en tiennyt, että liikkeet voisivat näkyä vatsalla näin aikaisessa vaiheessa. Minua huoletti jonkun verran vauvan vointi, vaikka ultrassa kaikki olikin ollut ok. Niinpä tein liikelaskentaa iltaisin varmistuakseni siitä, että vauvalla oli kaikki hyvin. 

Raskausviikolle 24 sattui yhtäkkiä hellepäivä viileän sääjakson jälkeen. Olo tuntui turvonneelta ja pelkkä loikoilu hikoilutti. Lisäksi minua huimasi ja päätäni särki, ja pariin tuntiin en voinut muuta kuin maata paikallani. Säikähdin: oliko kyseessä raskausmyrkytys? Huono olo meni kuitenkin ohi, eikä verenpaineessa ollut tapahtunut muutosta.

Fyysistä olotilaani koskevien huolien lisäksi minua huoletti omat ajatukseni. Koin olevani yksin raskauteen liittyvien ajatusten ja tuntemuksien kanssa, ja pelkäsin, että olisin henkisesti yksin myös sitten, kun lapsi syntyisi. Mietin myös, millainen äiti tulisin olemaan. Olisinko sittenkään valmis oikeasti huolehtimaan pienestä vauvasta, kun välillä tunsin itsenikin niin henkisesti keskeneräiseksi? Päätin varata ajan neuvolapsykologille. Lisäksi päätin löytää vertaistukea, eli kavereita, jotka myös olisivat raskaana. Ja ensiapuna aloin puhumaan enemmän raskauteen liittyvistä jutuista ympärilläni olleille ihmisille, varsinkin niille, joilla oli jo lapsia ja siten kokemusta asiasta.

Aika paljastaa vauvamaha!

Kuudennen raskauskuukauden lopulla raskausvatsa oli jo selkeästi näkyvissä. Päätin “julkistaa tilani koko maailmalle” ja niinpä pukeuduin vatsaa myötäileviin paitoihin. Tavatessani tuttujani he yleensä katsoivat ensin vatsaani. Jotkut tokaisivat vatsan koosta jotain (mikä ei aina tuntunut mukavalta) ja useimmat kysyivät vointiani (mikä oli ystävällistä). 

Raskaana ollessa tunnetilat saattavat heitellä päivästä toiseen. Toisina päivinä oli todella kivaa jutella jonkun kanssa raskaudesta ja vauvoista, kun taas toisina päivinä aihe tuntui epämieluisalta (tuntemukset toki riippuivat myös henkilöstä, kenen kanssa oli puhumassa). Joskus myös tuntui, että ihan kuin koko elämäni ja persoonani olisi typistynyt vain raskauteen: että ihmiset näkevät minut vain raskaana olevana naisena, jolla ei ole mitään henkilökohtaisia kiinnostuksen kohteita tai raskauteen liittymättömiä ajatuksia. Välillä olisin halunnut puhua muustakin, vaikka toki raskaana oleminen oli isoin menossa oleva juttu elämässäni.

Raskausviikolla 24 (eli kuudennen raskauskuukauden lopulla) kehossani oli tapahtunut merkittäviä muutoksia. Vyötärölle oli tullut lisää noin 13 cm ja vatsa oli pyöreä “vauvamasu”. Painoni oli noussut noin 4,5 kg. Lantiolle oli tullut pari senttiä lisää, mutta rintoihin ei. Ne olivat silti turvonneet, vaikkei asia mittanauhan lukemassa näkynytkään. Harrastin pitkiä kävelylenkkejä, joogaa ja lisäksi kävin harvakseltaan salilla. Pyöräilyn jätin pois varhain, sillä varsinkin ylämäkien nouseminen ei tuntunut vatsassa hyvältä. Liikunta hengästytti nopeammin kuin normaalisti, joten keskityin rauhalliseen tekemiseen. 

Millaisia huolia sinulla on / oli raskausaikana?