Artikkeli sisältää affiliate-linkkejä. Linkit on merkitty * -merkillä. 

Kenkäsuositus vauvalle tarkoittaa nykyään mahdollisimman kevyitä ja joustavia kenkiä: ikään kuin vauva kulkisi paljain jaloin, vaikka hänellä olisikin kengät jalassa. Varsinaisia “ensiaskelkenkiä” ei siis välttämättä tarvitse hankkia, ainakaan sellaisia entisaikojen “mahdollisimman paljon jalkaa tukevia” möhkäleitä. Tässä artikkelissa käsittelyssä on yksi *meidän käyttökokemukseemme perustuva kenkäsuositus vauvalle. Nämä kengät täyttävät suositusten mukaisten kenkien kriteerit. Tai oikeastaan “kenkäsuositus” on hieman virheellinen termi, sillä kyse on tossuista.

Tarvitseeko konttaava vauva ”oikeat kengät”?

Halusin löytää beibelle monikäyttöiset kengät, jotka eivät maksaisi maltaita ja myös näyttäisivät kivoilta. Beibe ottaa askeleita tukea vasten, mutta ei vielä kävele ilman tukea. Hän konttaa innokkaasti myös pihalla. Pelkillä sukilla pärjäisi tietysti turvallisilla alustoilla, mutta haluan suojata beiben jalkoja kylmältä ja esimerkiksi teräviltä kiviltä. Jotkin alustat voivat olla myös liukkaita, joten kengät antaisivat pitoa sukkia paremmin.

Etsiessäni tietoa vauvan kengistä, törmäsin paljasjalkakenkiin. Ne ovat suositusten mukaiset, mutta ehkä konttaavalle vauvalle turhan hienot. Konttaaminen kuluttaa kengän kärkiä tehokkaasti ja paljasjalkakengät ovat yleensä vähän kalliimpi ostos. Vauvan jalka kasvaa nopeasti, joten joudun varmaan hankkimaan beibelle uudet kengät kuitenkin viimeistään alkusyksystä. Silloin hän ehkä jo kävelee itse. Paljasjalkakengistä on tällöin enemmän iloa, kun kärjet eivät ihan heti kulu konttaamisesta puhki.

Kenkäsuosituksia vauvalle etsiessäni yllätyin siitä, että vauvan kenkien ei tarvitse välttämättä olla “kengät”. Esimerkiksi *pehmeäpohjaiset tossut täyttävät suositellun kengän kriteerit huomattavasti paremmin kuin suurin osa “oikeista kengistä”. Alitajunnassani oli selvästikin vielä käsitys, että vauvan kenkien pitäisi olla mahdollisimmat tukevat, vaikka nykyään sellaisia ei enää suositella. 

Nahkaiset tossut ovat hyvä kenkäsuositus vauvalle, sillä ne ovat kevyet ja täyttävät muutenkin suositusten mukaisten kenkien kriteerit.
Nahkaiset tossut sopivat hyvin kuiville ja lämpimille keleille ulkoiluun. Hiekkapöly lähtee tossuista kevyesti harjaamalla. Yhdistin vahingossa näiden hiiri-tossujen kanssa kissa-sukat! 😀

Kenkäsuositus vauvalle kuiville ja lämpimille keleille

Pohdin pitkään, millaiset kengät tai tossut olisivat kaikista käytännöllisimmät ja päädyin nahkaisiin tossuihin. Muistan, että itselläni on ollut vastaavanlaiset tossut päiväkodissa sisätossuina, ja alunperin nämä onkin sisätossuiksi tarkoitettu. Mutta tällaisia tossuja voi hyvin käyttää myös ulkona! 

Käytämme näitä *nahkaisia Panda Feet -tossuja ulkona lämpimällä, kuivalla säällä sekä kaupoilla käydessä. Beiben on helppo konttailla tossut jalassa, sillä ne ovat kevyet, eivätkä lähde liukumaan pois jaloista. Jalka pääsee tossussa liikkumaan luontaisesti ja myös seisomaan nouseminen tossut jalassa onnistuu vaivatta. Nämä tossut ovat olleet myös juhlakenkinä, ja tossujen ihana hiiri-kuosi on herättänyt ihastusta. 

Minun kenkäsuositus vauvalle: ihanat nahkaiset tossut on helppo tilata netistä.
Ihanat hiiri-tossut saapuivat kotiin kirjeenä ilman postikuluja! Tossuja on saatavilla useissa kauniissa kuoseissa, katso lisää * Panda Feet -verkkokaupasta!

Beiben jalan pituus on 11 cm ja kengän koko on kokotaulukon mukaan 19. Hankkimani tossut ovat kokoa 19-20 (6-12 kuukautta). Valmistajan ilmoittama kokotaulukko vastaa hyvin todellisuutta, sillä tossuissa on vielä kasvunvaraa. Tossuissa on kuminauha jalansuussa, jonka ansiosta tossun saa vauvalle kätevästi puettua. Aluksi nahka oli hieman jäykkää, mutta muutaman käyttökerran jälkeen nahka pehmenee ja tossut on helpompi pukea. 

Miksi nahkaiset tossut ovat hyvä valinta?

Mielestäni nämä tossut ovat todella monikäyttöiset, sillä ne soveltuvat hyvin kuivan sään ulkoiluun, mutta myös juhlavampiin hetkiin sekä kaupunkikävelyihin. Nahka on kestävä ja ajaton materiaali, joka ei hiosta. Konttaaminen toki kuluttaa väistämättä näidenkin tossujen kärkiä: tossujen käyttöikää parantaa, jos ne jalassa ei kontata sisätiloissa kovalla lattialla. Sen sijaan pehmeillä alustoilla (kuten nurmikolla tai hiekalla) tossut näyttävät kestävän hyvin myös konttaamisen.

Suomalaisen *Panda Feet -kaupan valikoimassa on monia söpöjä kuoseja. Esimerkiksi pallokuosi olisi erityisen ajaton valinta tossujen kuosiksi, ja ehkä beiben seuraavat nahkatossut ovatkin sellaiset! Onneksi tossuissa riittää kokoja, jotta voin tilata aina uuden ihanan kuosin edellisten jäädessä pieniksi. Nahkatossujen koot ovat 17-30, eli kokoja löytyy vauvasta lähtien noin 6-vuotiaalle lapselle asti. Tossuille ei suositella konepesua, mutta tossujen kestävyyttä voi parantaa käsittelemällä ne nahanhoitotuotteella. 

Hyvä kenkäsuositus vauvalle ottaa huomioon sen, että vauva saattaa vielä enimmäkseen liikkua kontaten kävelemisen sijaan.
Nahkaiset tossut kestävät hyvin konttaamisen nurmikolla. Kevyet tossut jalassa on hyvä tutkia ympäristöä!

Nahkatossujen hinta on mielestäni hyvin kohtuullinen, ja yksittäiset tossut lähetetään kirjeitse suoraan kotiin. Toimitus kestää 1-3 arkipäivää ja toimituskulut Suomeen ovat pyöreät nolla euroa! Olen ollut tyytyväinen tähän hankintaan: tällaiset tossut ovat ihan loistavat kesällä ja ehkä käytämme niitä vielä myös alkusyksyn lämpiminä päivinä. Ja kun tulevaisuudessa tarvitsemme sisätossuja esimerkiksi kerhoon tai päivähoitoon, niin valitsen ehdottomasti tällaiset nahkatossut.

Suosittelen lämpimästi näitä *Panda Feet -tossuja. Ne ovat mukavat ja kauniit, mutta myös kohtuullisen hintaiset. Tossut ovat osoittautuneet monikäyttöisiksi ja lisäksi ne ovat kenkäsuositusten mukaiset. Näissä tossuissa vauvan jalat saavat kehittyä luonnollisesti vahvoiksi!

* Tämä postaus sisältää affiliatelinkkejä. Linkin klikkaaminen ei aiheuta sinulle kuluja eikä minulle tuloja, joten voit rauhassa tutustua näihin tuotteisiin ja miettiä niiden hankintaa niin pitkään kuin tarvitset. Mikäli päädyt hankkimaan jonkin tuotteen linkkini kautta, saan siitä pienen komission.