1.Vauvan tarpeet menevät aina etusijalle

Tämä voi kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta asian tajuaa oikeassa mittakaavassaan vasta kun sen kokee. Kun olin ensimmäisiä päiviä yksin vauvan kanssa kotona, en saanut käytyä edes vessassa rauhassa, sillä vauva päätti herätä uniltaan tietenkin juuri silloin. Oma ruoka jäi jäähtymään lautaselle, sillä vauva alkoi itkemään nälkäänsä juuri kun olisin halunnut syödä. Vauvan tarpeet hoidetaan aina ensin. Enää en ihmettele äitejä, jotka unohtavat syödä tai eivät muista, koska ovat viimeksi käyneet suihkussa! 

Ensimmäisten viikkojen aikana ei oikeastaan elämässä ollut muuta kuin vauva. Vauvan unia tai ruokailuhetkien ajankohtaa ei tuolloin vielä pystynyt ennustamaan, joten omat jutut jäivät aina kesken, kun vauvalla oli jokin tarve. Vauvan hieman kasvettua ja arkirytmin tasaannuttua omien asioiden hoitamista pystyy jonkin verran suunnittelemaan. Mutta silti asiat pitää aina miettiä vauvan näkökulmasta. Kuka esimerkiksi hoitaa vauvaa, jos minulla on jokin meno? Tai miten vauvan ruokinta järjestetään, jos en ole imettämässä? 

Image by Cheryl Holt from Pixabay

2. Arkirutiinien uudelleen opettelu

Synnytyksen jälkeen osastolla hoitaja opetti meille vauvan hoitotoimet, joiden oppimiseen meni yllättävän vähän aikaa. Vauvanhoito pesuineen, syöttöineen ja vaipanvaihtoineen muuttui nopeasti rutiininomaiseksi hommaksi. Vauvan myötä kuitenkin toinen meistä on koko ajan sidottuna vauvanhoitoon, joten arjen muitakin rutiineja pitää tarkastella uudesta näkökulmasta. 

Vauvan syntymän jälkeen meidän on pitänyt miettiä uusia tapoja hoitaa arjen pakollisia juttuja, kuten ruuanlaittoa ja siivoamista. Haluamme löytää ajankäytöllisesti tehokkaimmat tavat tehdä ns. tylsät arkitoimet, jotta aikaa omille jutuille jäisi enemmän. Vauvamme ei enää ole ihan pieni vastasyntynyt, mutta silti edelleen harjoittelemme ja pohdimme arjen rutiinien käytännön toteutusta viikoittain. Vauvan tulo vaikuttaa siis välillisesti kaikkiin arjen toimintoihin, ja niiden uudelleen opettelu uudessa elämäntilanteessa vie aikaa.

3. Yöunet…siis anteeksi mitkä?!

Vauvaperheen vanhemmilta usein kysytään, että “mites teillä nukutaan”. Vauvan tulon myötä yöunet muuttuvat melko varmasti pirstaleisiksi, sillä aika harvat vauvat nukkuvat kokonaisia öitä heti syntymästään lähtien. Vauvat eivät erota vielä päivää ja yötä toisistaan, joten pieni vauva saattaa aivan hyvin herätä keskellä yötä pirteänä kuin peipponen.  

Oma vauvamme nukkui vastasyntyneenä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta maksimissaan neljä tuntia yhteen putkeen. Muutamaan ensimmäiseen viikkoon univajetta ei hormonien ansiosta tuntenut. Mutta vauvan ollessa parin kuukauden ikäinen, unenpuute alkoi todella vaivata. Kun loppuraskaudesta lähtien on nukkunut yönsä 1-4 tunnin pätkissä, väsymys on melkoinen, eikä sitä fiilistä osaa kuvitella, ennen kuin sen itse kokee. 

4. Aika parisuhteelle ja omille jutuille

Vauvan synnyttyä parisuhteemme muuttui muutamien viikkojen ajaksi kumppanuudeksi, jossa olimme vauvasta huolehtivat isä ja äiti. Romantiikka oli siis melko minimissään, eikä sitä oikeastaan edes ajatellut, koska vauva oli elämän keskipisteenä. Parisuhteelle kannattaa kuitenkin antaa muutama ajatus ja mahdollisuuksien myötä aikaakin. Muutoin voi helposti jämähtää vain rooliinsa vanhempana, ja pikkuhiljaa romanttinen suhde toiseen alkaa rapista. 

Kuten tämän jutun ykköskohdassa totesin, vauva on kaiken keskipiste. Niinpä aikaa parisuhteelle ja omille jutuille on alkuun todella vaikeaa löytää, eikä asian tärkeyttä vauvakuplassa eläessä välttämättä edes hoksaa. Arjessa “vauvavapaita” hetkiä on vain silloin, kun vauva nukkuu (ja voi olla, että tekeminen keskeytyy mikäli vauva odottamatta herää). Ajat ja paikat omille jutuille ja parisuhteen ylläpitämiselle pitää vauvaperheessä erikseen suunnitella, mikäli haluaa keskittyä tekemiseen ja olemiseen ilman keskeytyksiä.

Image by Free-Photos from Pixabay

5. Tunne-elämän muutokset

Raskaus ja synnyttäminen ovat naisen kehossa melkoisia myllerryksiä ja hormonit aiheuttavat kaikenlaisia tuntemuksia. Synnytyksen jälkeisenä viikkona tunne-elämäni heitteli suunnattomasta onnesta syvimpään epätoivoon, mutta onneksi fiilikset tasaantuivat seuraavina viikkoina. Hormonien myötä keskityin vain vauvaan ja univaje ei muutamina ensimmäisinä viikkoina tuntunut kauheasti.

Äitiys on muuttanut suhtautumistani elämään ja tunneskaalani on jotenkin erilainen kuin ennen lapsen syntymää. Nykyisin itken herkemmin ja tietyt asiat tuntuvat koskettavammilta kuin aiemmin. Toisaalta kokemukseni rakkaudesta on laajentunut ja koen iloa päivittäin varsinkin seuratessani vauvani touhuiluja. Kääntöpuolena olen myös alkanut huolehtimaan ja pelkäämään, että lapselleni sattuu jotakin. Kliseinen “äidin huoli” pätee siis ainakin omalla kohdallani.

Millaisia muutoksia itse koit saadessasi ensimmäisen lapsesi tai millaisia muutoksia ajattelet vauvan syntymän aiheuttavan elämääsi?