Raskausoireita ja ensimmäisiä tutkimuksia

Tässä kirjoituksessa palaan muistelemaan kolmatta raskauskuukautta. Ekalla neuvolakäynnillä ei tehty mitään testiä raskauden varmistamiseksi, joten mietin edelleen, olenko oikeasti edes raskaana. Toisaalta pelkäsin pienten vatsassa tuntuvien nipistysten tarkoittavan keskenmenoa. Raskauden “oireet” alkoivat kuitenkin olla sen verran selkeät, että kehossani oli taatusti jotain meneillään. Koko asia vaan tuntui niin epätodelliselta; saisin oman vauvan!

Raskausviikolla 10 kävin labrassa, jossa otettiin verinäytteet yhdistelmäseulontatutkimusta varten. Tutkimuksessa selvitetään sikiön mahdollisia kromosomipoikkeavuuksia ja todennäköisyyksiä poikkeamille. Seulontatutkimus ei ole pakollinen. Verinäytteiden lisäksi ensimmäisessä ultraäänitutkimuksessa mitataan niskaturvotus ja tutkitaan sikiön rakenteet pääpiirteittäin.

Väsyttää ja ruoka on ällöä

Raskausoireet tulivat näillä viikoilla selkeämmiksi. Työpäivän jälkeen makasin ja torkuin sohvalla, enkä jaksanut tehdä yhtään mitään. Oli päiviä, jolloin minun ei tehnyt mieli syödä mitään (vaikka olikin nälkä). Kaikki ruoka tuntui ajatuksena jotenkin ällöltä, ja niinpä söin iltaisin usein vain riisikakkuja ja hedelmiä. Kävin työpäivän jälkeen lähikaupassa hakemassa jotain hyviä hedelmiä, joita mutustelin iltaisin. Usein matkaan tarttui kyllä myös jotain herkkua, vaikka yritinkin hieman rajoittaa herkuttelua ylimääräisten kilojen pelossa.

Raskaana olevilla voi olla jotain himoja tiettyihin ruoka-aineisiin. Söin raskausaikana paljon hedelmiä ja riisikakkuja (ja karkkia, mutta sitä nyt syön muutenkin). Varsinaista himoa jotain ruokaa kohtaan minulla oli vain pari kertaa: ahmin kulhollisen pelkkää jäävuorisalaattia (!), ihan vaan koska se oli raikasta ja koostumukseltaan mukavan rapsakkaa. Ruokarajoitukset ärsyttivät minua, vaikka pyrinkin noudattamaan niitä mahdollisimman tarkasti. Punnitsin esimerkiksi hyvin tarkkaan sallitun määrän maksamakkaraa leivän päälle (ei siksi, että pelkäsin ylittäväni rajoitukset, vaan siksi, että varmasti saisin koko päivittäisen sallitun määrän, heh).

Ensimmäinen ultraäänitutkimus

Raskausviikolla 12 oli ensimmäinen ultraäänitutkimus. Sairaalassa meidät otti vastaan ystävällinen nainen (en tiedä oliko hän ammatiltaan hoitaja, kätilö vai jotain muuta, mutta sanon häntä nyt hoitajaksi). Menin vatsa paljaana makuulle ja hoitaja levitti geeliä vatsalleni. Huone oli pimeä ja tuijotimme mieheni kanssa vastapäisellä seinällä ollutta ruutua, josta ultraäänikuva näkyi meillekin. Kun ruutuun tuli näkyviin pieni ihmisen taimi, meillä molemmilla tuli tippa linssiin.

Siinä hän oli, meidän pikkuinen, ihan oikeasti kasvamassa minun mahassani!

Hoitaja tutki sikiön rakenteita ja otti kuvia, joista me saimme käynnin päätteeksi tulostettuina osan. Sikiö liikkui paljon ja välillä piti hieman odotella, että hoitaja pääsi tarkastelemaan tiettyä kehonosaa. Hoitaja oli tosi ystävällinen ja kertoi meille koko ajan mitä asioita hän sikiöstä tutki. Sikiöllä oli kaikki hyvin ultraäänitutkimuksessa, eikä pari viikkoa aiemmin otetuissa verinäytteissäkään ollut onneksi mitään poikkeavaa. Istukka oli kohdun etuseinämässä, mikä voisi vaikeuttaa sikiön liikkeiden tuntemista raskauden edetessä. 

Fiilikset ultran jälkeen

Ultraäänitutkimus teki raskaudesta itselleni paljon konkreettisempaa. Näin jälkiviisaana olisi ehkä sittenkin ollut mukavaa käydä varhaisraskauden ultrassa jo aiemmin, jotta raskaus olisi tuntunut todellisemmalta. Nyt olimme kuitenkin nähneet tulevan vauvamme ensimmäisen kerran ja varmistuneet siitä, että hänellä oli kaikki hyvin. Ultraäänitutkimuksen myötä neuvolasta annettu syntymän laskettu aika siirtyi muutamalla päivällä eteenpäin.

Ultraäänitutkimuksen jälkeen kerroimme raskaudesta lähimmille ihmisille. Tässä kohtaa minulla oli tunne, että lapsi olisi poika, vaikka aluksi olinkin varma, että hän olisi tyttö. Aloimme miehen kanssa vitsailla hölmöistä poikien nimistä. Lapsen sukupuolen saisi tietää vasta toisessa ultraäänitutkimuksessa noin raskausviikon 20 tietämillä. Siihen tuntui olevan vielä hyyyyvin pitkä aika.  

Millaisia fiiliksiä ultraäänitutkimus sinussa herätti? Jätä kommentti! 🙂