Ensisynnyttäjän synnytyskertomus on aivan kullanarvoista luettavaa ennen ensimmäisen oman lapsen synnyttämistä. Muiden kokemuksia lukemalla saa tietoa synnytyksen vaiheista nimenomaan synnyttäjän näkökulmasta. Olen näköjään unohtanut julkaista oman synnytyskertomukseni, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan! Tässä siis positiivinen ensisynnyttäjän synnytyskertomus siitä, miten Beiben synnyttäminen sujui. Olkaa hyvät! 

Ensisynnyttäjän synnytyskertomus alkaa…

Odotin kärsimättömänä synnytyksen käynnistymistä. Viimeiset kaksi viikkoa olivat olleet tukalia: kroppaan oli kertynyt lisää turvotusta ja harjoitussupistuksia tuli jatkuvasti. Alun perin ajattelin, että vauva syntyisi muutaman päivän ennen laskettua aikaa. Laskettu aika oli ja meni, ja tämän myötä uusi toiveeni oli, että synnytys käynnistyisi edes luonnollisesti. Olin nimittäin kuullut, että käynnistetty synnytys olisi yleensä kivuliaampi ja pitkäkestoisempi kuin luonnollisesti alkanut synnytys. 

Sitten vihdoin, ollessani rv 41+0, alkoi tapahtua. Heräsin puoli kolmen aikaan yöllä käymään vessassa. Alavatsassa tuntui jälleen menkkamaista jomottavaa kipua. Ehkä tänä yönä taas supistelee pari tuntia ihan vaan minua kiusatakseen, niin kuin muutamana aiempanakin yönä. Palattuani takaisin sänkyyn alkoivat supistukset. Päätin mennä saman tien keittiöön juomaan teetä ja kellottamaan supistuksia, sillä ihan turhaan pyörisin unettomana sängyssä. 

Melko nopeasti supistukset muuttuivat kovemmiksi ja puhelimeni supistuslaskuri-sovellus näytti supistusten väleiksi 7-8 minuuttia. Napsin panadolin ja pidin lämpöpussia alavatsallani. Olin aika varma, että nyt olisi tosi kyseessä. Pian en pystynyt enää istumaan. 

Supistuksen tullessa nojailin pöytään, heijasin lantiota puolelta toiselle ja ulisin matalaa mölinää. Olin lukenut jostain, että matala ääntely rentouttaa kehoa, korkeat äänet taas jännittävät. No, ainakin ääntely sai hieman harhautettua keskittymistäni pois supistusten aiheuttamasta kivusta.

Soitin sairaalaan. Raskausviikolla 37 otettu streptokokki-näytteeni oli ollut positiivinen, joten halusin tietää, milloin tulee lähteä, että antibiootti varmasti ehditään antaa ennen vauvan syntymää. Puhelimen päässä ollut kätilö rauhoitteli ja kertoi, että kannattaa lähteä kun supistuksia tulee noin viiden minuutin välein tai kun ei pysty olemaan enää kivun kanssa kotona. Antibiootti ehdittäisiin kyllä tiputtaa.  

Millaisia ovat viimeiset viikot ennen synnytystä?

Milloin synnyttäjän pitää lähteä sairaalaan?

Viiden jälkeen aamulla kävin herättelemässä mieheni, joka ilmeisesti oli kyllä herännyt mölinääni jo hieman aiemmin. Käskin häntä alkaa valmistautumaan sairaalaan lähtöön. Menin itse kuumaan suihkuun, sillä lämpöpussi ei enää tehonnut. Panadol auttoi lähinnä menkkajomotukseen, mutta supistuskipuun sillä ei ollut vaikutusta. Kuuma vesi alaselkääni vasten tuntui ihanalta. Olin suihkussa ehkä puolisen tuntia, kunnes sekään ei enää lieventänyt kipua. Koin, että oloni oli niin kivulias, että halusin lähteä sairaalaan. 

Supistuksia tuli noin 4-5 minuutin välein. Lähtöön valmistautuminen ja vaatteiden pukeminen suihkun jälkeen oli tuskallista, enkä pystynyt syömään mitään aamupalaa. Ajomatka sairaalaan oli onneksi vain noin 15 minuuttia, mutta matkan varrelle sattuneet liikennevalot tuntuivat kestävän ikuisuuden. Istuma-asennossa supistusten vastaanottaminen oli kaameaa ja puristin penkin reunaa rystyset valkoisina. Olimme sairaalassa puoli kahdeksalta aamulla, reilu neljä tuntia supistusten alkamisesta. 

Tallustin hitaasti sairaalan käytävää kohti synnytysosastoa ja supistusten tullessa nojailin seinään, edelleen kännykkäni supistuskellotus-sovellusta tiiraillen. Mies vei auton parkkipaikalle sillä välin kun minä kerroin tilanteestani synnytysosaston asiointitiskillä. Pääsin kätilön luokse kertomaan yön kulusta tarkemmin.

Seuraavaksi mentiin “käyrille”, eli makoilin vuoteella tutkittavana (muun muassa vauvan sydänäänet tarkistettiin). Sain kipupiikin pakaraan, joka hetken päästä helpotti kipua. Kätilö totesi kohdunsuun olevan kolme senttiä auki, eli voisimme jäädä jo sairaalaan. Olin helpottunut, sillä monesti odottava äiti käännytetään vielä kotiin odottamaan kohdunsuun aukeamista. 

Ensisynnyttäjän synnytyskertomus saa alkunsa useimmiten supistuksista. Yhden supistuksen kesto on yleensä 60-80 sekuntia.
Supistuslaskuri näyttää yhden supistuksen kestoksi noin 60-80 sekuntia. Supistuksia tuli noin 6 minuutin välein, kunnes sairaalassa saadun kipupiikin jälkeen ne harvenivat yli 10 minuuttiin. Kuvassa laskurisovellus on DoctorMe Oy:n kehittämä ja löytyy ilmaisena sovelluksena puhelimeen.

Vauvalla oli kaikki hyvin. Koska synnytys ei vielä hetkeen alkaisi, emme siirtyneet vielä synnytyssaliin. Sain toisen vuoteen hiljaisemmalta käytävältä, jossa olisin siihen asti kun kipupiikin vaikutus alkaisi hälvetä. Käytävältä löytyi jumppapallo, jolla heijailin itseäni. Kysyin mahdollisuutta Tens-laitteen kokeilemiseen, mutta hoitajan mukaan se soveltuisi paremmin selän puolella tuntuvaan kipuun. Itse koin kipua enimmäkseen vatsan puolella ja jonkin verran lantiossa. 

Lääkkeellinen kivunlievitys tälle ensisynnyttäjälle, yes please!

Reilu tuntia myöhemmin, noin kello 9 aamulla, kipupiikin vaikutus alkoi heikentyä eikä lämpöpussikaan enää auttanut. Siirryimme synnytyssaliin, jossa asiallisen oloinen kätilö otti meidän vastaan. Huoneessa oli sänky, lääkinnällistä laitteistoa, keinutuoli ja jumppapallo sekä radio, jota kuuntelimme, koska oma kaiutin oli tietenkin jäänyt kotiin.

Kätilö kysyi toiveitani kivunlievityksen suhteen. Kerroin haluavani lääkkeellistä kivunlievitystä ja hän kertoi epiduraalin olevan tässä kohtaa hyvä ratkaisu. Se annettaisiin alaselkään selkäytimeen ja homman hoitaisi anestesialääkäri. 

Makasin kyljelläni lääkärin asetellessa epiduraalipiikkiä alselkääni. Olin lukenut kauhutarinoita, joissa epiduraalipiikkiä ei millään saatu menemään oikeaan kohtaan, joten lähestulkoon pidätin henkeäni, etten vain liikahtaisi. Onneksi homma meni kuitenkin ensi kerralla nappiin. 

Pian alavartalooni levisi puutunut tunne ja hetken päästä supistukset eivät tuntuneet enää ollenkaan kivuliailta. Vitsailimme miehen kanssa ja kuuntelimme musiikkia. Hän kävi hakemassa meille syötävää. Näin supistukset sängyn viereiseltä näytöltä käyrien vaihteluista, mutta en oikeastaan tuntenut niitä kipulääkityksen vuoksi. 

Yritin käydä kätilön kehotuksesta vessassa, mutta eihän siitä mitään tullut. Sen sijaan lapsivedet menivät: lapsivesi oli normaalia ja sitä tuli melko vähän. Supistukset tuntuivat taas kivuliailta, joten lääkäri tuli laittamaan toisen epiduraalipiikin. Lisäksi sain kipulääkityksen suoneen. 

Nukkuminen auttaa myös synnytyksessä

Oloni tuntui epiduraalin annostelun jälkeen raukealta, joten nukahdin. Heräsin noin puoli kahden aikaan iltapäivällä. Synnytyssalissa olin vain minä ja mieheni suurimman osan ajasta, kätilö piti erikseen pyytää kutsunapista paikalle. 

Kätilö saapui ja kertoi, että nukkuessani kohdunsuu oli auennut täysin ja ponnistusvaihetta voitaisiin pian aloittaa. Olin hämmästynyt. Näinkö synnytys menee, että vaan nukkuu ja sitten aletaan ponnistaa?

Kätilö valmisteli salia synnytyksen aloittamista varten. Epiduraalin vaikutus oli hälventynyt sen verran, että tunsin supistukset, mutta ne eivät tuntuneet hirveän kivuliailta. Harjoittelin kätilön kanssa hengitystä ja ponnistusta supistuksen aikana.

Näinkö synnytys menee, että vaan nukkuu ja sitten aletaan ponnistaa?

Olin selinmakuulla perinteisessä sukka-asennossa (polvet koukussa ja kädet pitävät sukista kiinni) ja lisäksi kokeilimme myös ponnistamista kylkiasennossa. En muista, että minulla olisi ollut mitenkään erityistä tarvetta ponnistaa, mutta supistukset olivat niin voimakkaita, että halusin synnytyksen edistyvän. 

Ensisynnyttäjien synnytysasento on yleensä selinmakuulla

Sitten kello löi kolme ja kätilöiden työvuoro vaihtui. Saliin tuli toinen naiskätilö, joka kysyi, voisiko miespuolinen lääkäriopiskelija olla mukana seuraamassa synnytystä. Koska minulla oli ok olo ja synnytys vaikutti sujuvan ihan hyvin, suostuin. 

Uusi kätilö pyysi minua vaihtamaan asentoa kyljeltä selälle, sillä vauvan pään asento oli hieman vino. Mikäli olisin kyljelläni, vauvalla ei olisi niin paljoa tilaa tulla ulos. Kätilö ja lääkäriopiskelija pitivät jalkojani koukussa ylhäällä kun ponnistin. 

Ponnistaminen alkoi muuttua työläämmäksi ja puristin mieheni kättä entistä kovempaa. Yritin ponnistaa ikään kuin olisin ollut kakalla, eli että vauva liikkuisi ponnistuksen voimasta ulospäin. Ponnistusten välillä alkoi tuntua todella ikävää kiristävää tunnetta, sillä vauvan pää näkyi jo ja venytti ihoa. 

Kätilö oli sitä mieltä, että väliliha kannattaisi leikata repeämien ehkäisemiseksi. Muistaakseni sain jossain kohtaa jonkun puudutteen piikillä välilihaan, mutta sitä ei lue sairaalan synnytyskertomuksessa. En halunnut välilihaani leikattavan (lue esim. Duodecim-kirjoitus episiotomiasta), joten jatkoin ponnistamista kätilön ja lääkäriopiskelijan avustamana. 

Ensisynnyttäjän synnytyskertomus lähestyy loppuhuipennusta…

Mitä kauemmin ponnistusvaihetta kesti, sitä sietämättömämmäksi olo alkoi käydä ponnistusten välillä. Vauvan pää oli tulossa hieman vinossa asennossa ulos. Muistan miehen ja kätilön tsempanneen minua ja muutaman erityisen voimakkaan ponnistuksen jälkeen vauvan pää tuli vihdoin ulos.

Seuraavalla ponnistuksella tuli hänen vartalonsa. Olkapäiden syntyminen ei tuntunut kovin mukavalta! Fyysisesti oloni oli tyhjä ja helpottunut. Vauvan synnyttyä oli ehkä nanosekunnin mittainen hiljaisuus. Mietin hätääntyneenä, onko vauvani elossa, miksei kuulu mitään ääntä?! 

Mutta sitten hän päästi ensiparkaisunsa, josta tulin todella iloiseksi. Mies leikkasi napanuoran ja vauva vietiin mitattavaksi. Sain oksitosiinipiikin ja noin kymmenen minuuttia myöhemmin synnytin istukan kätilön painaessa vatsaani. 

Menetin verta synnytyksessä noin 300g. Minulle oli tullut emättimeen toisen asteen repeämä, jonka kätilö ompeli kiinni. Toinen aste viittaa repeämän syvyyteen ja laajuuteen, ensimmäisen asteen ollessa pinnallisin ja neljännen asteen ollessa syvin. 

Vauva tuotiin iholleni sairaalamekkoni alle. Hänellä oli verta ja kinaa tukassaan ja muistan ihmetelleeni, miten jäntevä tyyppi hän olikaan. Vähän aikaa ihollani oltuaan hän alkoi liikahdella kohti rintaani ja hamuili nännin suuhunsa. 

Ihana Beibeni syntyi hyvinvoivana klo 15.21. <3 Synnytyksen kestoksi merkittiin 12h 2min, josta ponnistusvaihe kesti 41 min. Olin positiivisesti yllättynyt, kuinka helposti synnytys lopulta sujui, vaikka tietysti koin kipua ja muita epämiellyttäviä tuntemuksia.

Jos synnyttäminen jännittää, toivottavasti tämä ensisynnyttäjän synnytyskertomus lievensi hieman pahinta jännitystäsi!

Millaista oli sairaalassa synnytyksen jälkeen vastasyntyneen vauvan kanssa?