Vauvan värikylpy kotona oli yksi tekemisistä, jotka päätin toteuttaa vauvan kanssa koronarajoitusten alkaessa. Aloin kuitenkin epäröidä; värikylpy ei ehkä olisikaan niin helppo järjestää. Värikylvyssä vauva saa tutkia värejä ja sotkea, mutta minua taas ei innosta sotkujen siivoaminen. Niinpä päätin suunnitella ja toteuttaa vauvan värikylvyn kotona niin, että sotkun määrä olisi minimaalinen.
Mitä värejä vauvojen värikylvyssä voi käyttää?
Vauvojen värikylpy on alun perin Porin taidemuseon kehittämä metodi, jossa vauvat pääsevät kuvataiteellisen toiminnan makuun (kirjaimellisesti). Tarkoituksena on tutustua väreihin, muotoihin ja pintoihin. Värikylvyssä on jokin teema, jonka puitteissa toiminta etenee virittäytymisestä kohti varsinaista värikylpyä. Varsinaisten maalattavien värien lisäksi värikylvyssä voi olla mukana teemaan sopivia esineitä tai ääniä.
Koska testasin vauvan värikylpyä kotona ensimmäistä kertaa, päätin pitää homman yksinkertaisena. Valitsin teemaksi päävärien tutkimisen ja väreinä toimisivat jo valmiiksi kotoa löytyvät ainekset. Keltaista saisimme mangososeesta, punaista puolukoista ja sinistä mustikoista.
Vauvan värikylvyssä voit käyttää sellaisia aineksia, jotka ovat myrkyttömiä ja joita vauva voi maistella. Eli esimerkiksi:
- kotimaiset marjat kokonaisina tai muussattuina (huomioi, että marjojen koosta riippuen kokonaiset marjat voivat aiheuttaa tukehtumisvaaran!)
- paksuhko mehu (joka ainesosiensa puolesta sopii vauvalle)
- vauvalle sopivat hiutaleet ja suurimot
- sose (kaupan valmis sose tai itse tehty)
- soseesta keitetty “maali”
Mangosose sellaisenaan oli melko paksua, joten keitin siitä “maalia”. Ohjeen maalin keittämiseen löysin täältä. (Jos teet ko. ohjeella, huomioi, että maalia tulee noin puoli litraa, mikä ainakin meillä oli aivan liian suuri määrä.) Otin marjat pakkasesta huoneenlämpöön hieman ennen värikylvyn aloittamista, jotta ne olisivat viileitä, mutta eivät täysin jäisiä. Käytettävät väriaineet voivat siis olla lämpimiä tai viileitä, jolloin vauva voi tutkia myös lämpötilaeroja.
Ennakkovalmistelut värikylpyä varten
Beibe on innokas ryömimään, joten valitsin värikylvyn paikaksi kylpyhuoneen. Jos beibe levittäisi värejä lattialle ryömiessään, ne voisi helposti suihkutella pois. Värikylpyä varten ajatellun alueen suojasin vielä vahakangasliinalla. Mustikka värjää helposti, joten suojasin näin etenkin kaakelisaumat värjäytymiseltä. Teippasin vahakangasliinan reunoista kiinni seinään, jotta kangas ei lähtisi rullalle vauvan ryömiessä sen päällä.
Kaapistani löytyi A3-kokoista akvarellipaperia, jota teippasin maalarinteipillä vahakankaaseen kiinni. Värikylvyssä ohut kopiopaperi ei todennäköisesti toimi, sillä värit ovat melko kosteita. Jos sinulta ei löydy akvarellipaperia, askartelukartonki voisi olla hyvä maalausalusta. Paperi tai kartonki kannattaa teipata alustaan, sillä muuten se rytistyy tai lähtee pois alustalta vauvan liikkuessa. Taideteokseen saa tällä tavalla myös kivat valkoiset reunat, kun teipit ottaa värikylvyn jälkeen pois!
Siirsin kylpyhuoneen lattiatasolta pois kaikki ylimääräiset pikkutavarat, jotta beibe ei menisi koskemaan niihin likaisilla käsillään. Laskin vauvan kylpyammeeseen kylpyveden valmiiksi ja otin pyyhkeen lähettyville. Otin lähelle siivousrätin nopeaa tahranpoistoa varten. Beibe saisi värikylpeä pelkkä kestovaippa yllään, joten vaatteiden sotkeentuminen ei olisi ongelma. Vähensin myös omaa vaatetustani, sillä viimeistään kylvettäessä vaatteeni likaantuisivat kuitenkin.
Järjestä vauvan värikylpy kotona näillä tarvikkeilla:
- alusta, esim. vanha vahakangasliina tai muu helposti puhdistettava alusta
- maalarinteippiä
- akvarellipaperia tai jotain muuta paksua paperia
- vauvalle sopivia värejä maalaamiseen (katso aiempi listaus)
- (halutessasi teemaan sopivia muita esineitä tunnelman luomiseen tai maalaamiseen)
- puhdistusvälineet (siivousrätti, pesuaine, lattialasta tms.)
- vauvan kylpyamme, jossa kylpyvesi valmiina
- pyyhe sekä vauvalle että itsellesi
Miten vauvan värikylpy onnistui kotona?
Kun kaikki ennakkovalmistelut oli tehty, oli aika aloittaa. Laitoin alustalle akvarellipaperin päälle ensin mangomaalia. Beibe loikoili vatsallaan alustan reunamalla, katseli hämmentyneenä alustaa eikä liikkunut mihinkään. Siirsin häntä hieman lähemmäksi ja vähitellen hän alkoi levitellä maalia käsillään ympäriinsä. Yllättävää kyllä, beibeä ei ollenkaan kiinnostanut maistella maalia!
Lopulta beibe ryömi mangomaalin päällä ja häntä tuntui häiritsevän maalin liukkaus. Mangomaali ei ollut enää hetken päästä tarpeeksi kiinnostavaa, joten beibe lähti ryömimään ulos alustalta. Tässä kohtaa otin mukaan puolijäiset puolukat. Ripottelin niitä alustalle beiben ulottuville. Puolukat olivat kiinnostavia, ja osa niistä päätyi myös suuhun. Viimeiseksi tiputtelin alustalle mustikoita, jotka olivat jo hieman liian sulaneita. Marjoista irtosi runsaasti nestettä, joka levisi ja kasteli yhden akvarellipaperin niin pahasti, että paperi meni hieman ryttyyn.
Beibe jaksoi vielä hetken tutkia puolukoita, mutta sitten hän lähti ryömimään ulos alustalta kohti kylpyammetta. Beibe ei jaksanut leikkiä marjoilla tai maalilla kovinkaan kauaa, vaan muut ympärillä olevat asiat olivat kiinnostavampia. Aikaa värikylpyhetkeen meni siis ehkä noin 15 minuuttia. Värikylvyn jälkeen kylvetin beiben. Kun beibe oli mennyt nukkumaan, oli aika siivota.
Siivoaminen kävi helposti. Beibe ei ollut koskenut mustikkaisilla käsillään muualle kuin kylpyammeen reunaan, ja tahrat irtosivat muovipinnasta pyyhkäisemällä. Noukin irtonaiset marjat pois alustalta sekä lattialta, johon niitä oli päätynyt muutama. Irrotin akvarellipaperit vahaliinasta ja pesin vahaliinan suihkussa, jonka jälkeen ripustin liinan narulle kuivumaan. Järjestelin värikylpyä varten pois siirretyt tavarat takaisin paikoilleen. Värikylpy aiheutti ylimääräistä pyykkiä vain yhden pyyhkeen verran: putsasin siihen mangomaalin tahraamat jalkani.
Kun haluat toteuttaa vauvan värikylvyn kotona ilman sotkua, tee näin:
- Järjestä värikylpy mieluiten kylpyhuoneessa tai vastaavassa tilassa, jossa kosteus lattialla ei haittaa ja jossa on vesipiste peseytymistä varten.
- Siivoa kaikki ylimääräiset pikkutavarat pois vauvan ulottuvilta.
- Suojaa lattia esimerkiksi vahakankaalla tai muulla helposti puhdistettavalla materiaalilla. (Värit saattavat värjätä kaakeleita ja etenkin kaakeleiden saumoja!)
- Teippaa suojakangas kiinni lattiaan tai seinään.
- Teippaa taideteoksia varten tarkoitetut paperit / kartongit suojakankaaseen kiinni.
- Laita valmiiksi vauvan kylpytarvikkeet sekä ota pyyhe lähettyville.
- Varaa lähelle siivousrätti ja pyyhe itsellesi.
- Anna vauvan värikylpeä vaippasiltaan tai pue hänelle vaatteet, jossa tahrat eivät haittaa. Vaihda myös omat vaatteesi ”sotkun kestäviin”.
- Jos mahdolliset tahrat ahdistavat, älä ota värikylpyyn kaikista värjäävimpiä ainesosia (kuten mustikoita tai porkkanasosetta).
- Jos käytät värikylvyssä pakastimesta otettuja kokonaisia marjoja, ota ne huoneenlämpöön vasta hetki ennen värikylvyn aloittamista. Liian sulaneista marjoista lähtee paljon nestettä, joka sotkee ja saattaa kostuttaa paperin puhki.
- Kylvetä vauva värikylpysession päätyttyä. Kun olet saanut vauvan kylvetyksen ja muut hoitotoimenpiteet tehtyä, siivoa värikylpypaikka tarvittaessa suihkua ja lattialastaa hyödyntäen. Tarkista myös seinät ja tavarat pienten likaisten kädenjälkien varalta!
- Jos vaatteisiin tuli tahroja, jotka haluat pois, tee tahranpoisto mahdollisimman nopeasti värikylvyn päätyttyä.
Kun järjestän vauvan värikylvyn kotona seuraavan kerran, niin…
Pyrin tekemään ensimmäisestä värikylpykokeilusta mahdollisimman helpon toteuttaa. Kun seuraavan kerran järjestän värikylpyä kotona, otan enemmän mukaan jotain teemaa ja esineistöä. Tämä ensimmäinen kokeilukerta oli ihan kiva, mutta keskityin lähinnä siihen, miten värikylvyn saa konkreettisesti järjestettyä kotioloissa. Taidekasvatus oli sivuroolissa tällä kertaa.
Seuraavalla kerralla varmistan, että värikylpypaikka on tasaisella alustalla. Nyt alustan alle osui lattiakaivo, ja tietysti lattia viettää sitä kohti. Tästä ja sulaneiden mustikoiden nesteestä johtuen yksi akvarellipapereista ryttääntyi hieman. Ensi kerralla tulee myös huomioida se, että sose on liukasta. Ryömiminen sen päällä onnistuu, mutta konttaaminen ja varsinkin käveleminen voivat olla vaarallista touhua. Konttaavalle tai kävelevälle vauvalle laittaisin vaatteet päälle värikylpytuokioon ja vauva voisi maalata värikylpyalustan reunalla istuen tai maaten.
Ensimmäisellä värikylpykerralla yllätti se, että beibe ei toiminut siten kuin olin odottanut. Hän ei maistellut sosetta ja oli kiinnostunut koko touhusta yllättävän vähän aikaa. Mutta minkäs teet; jos vauvaa ei kiinnosta, niin sitten vauvaa ei kiinnosta. Kenties beibe tykkää enemmän värikylpemisestä seuraavalla kerralla, kun homma on jo tutumpaa. Ainakin saimme muistoksi hienoja taideteoksia (joista voit katsoa lisää kuvia Instagramista: ota @ekalapsi seurantaan!)
Oletteko te kokeilleet vauvojen värikylpyä kotona tai ohjatulla kurssilla?
Leave a Reply