Perjantaina 13. päivä maaliskuuta oli todellakin perjantai kolmastoista. Tuona päivänä koronaviruspandemia alkoi tuntua ihan kaikkien suomalaistenkin elämässä. Sosiaalisia kontakteja suositeltiin vähentämään ja vapaa-ajan viettoon liittyviä paikkoja alettiin sulkea. Viettäisin määrittelemättömän pitkän ajan vain ja ainoastaan kotona. Mitä ihmettä voisin tehdä vauvan kanssa kotona, jotta saisimme päiviin jotain sisältöä?

Vaikka olen vanhempainvapaalla muutenkin kotona vauvan kanssa, vaikuttavat nämä rajoitukset meidän elämäämme. Vauvauinti peruttiin koko keväältä ja muitakaan harrastuksia ei tietenkään pääse edes aloittamaan. Kaikki perhekerhot ja -kahvilat ovat myös kiinni. Muita äitejä ja vauvoja ei ole mahdollista tavata missään, koska kenenkään kotiin ei voi mennä ja sosiaalisia kontakteja tulee välttää. Maailmanlaajuinen tilanne on ahdistava.

Joka päivä on samanlainen

Rajoitusten alkaessa mietin, että “tuskinpa tämä nyt kauheasti vaikuttaa elämääni, kun olen muutenkin kotona lapsen kanssa ja suht introvertti ihminen, joka viihtyy ihan hyvin itsekseenkin”. Minulla oli hyvin lieviä flunssan oireita, joten päätin olla tapaamatta ketään ja pysytellä pois yleisiltä paikoilta ihan vain varmuuden vuoksi. En usko, että oireeni johtuivat koronaviruksesta, mutta koska asiasta ei ollut varmuutta, jättäydyin ikään kuin vapaaehtoiseen karanteeniin. 

Ensimmäiset päivät menivät ihan mukavasti, tyypilliseen tapaan. Kävin vaunulenkeillä, leikin beiben kanssa ja oleskelimme kotona kuten muutenkin. Ainoa ihmiskontakti beiben lisäksi on ollut mieheni, joka edelleen käy töissä ja hoitaa kauppaostoksemme. Olen siis arkipäivät ihan kahden beiben kanssa. 

Nyt kun tätä karanteeninomaista elämää on kulunut parisen viikkoa, alan olla tylsistynyt. Päivät kulkevat samaa rataa. Ketään ei voi tavata ja minnekään ei voi mennä (ulkona kävelyä lukuunottamatta ja ehkä sitäkin kohta rajoitetaan). Joka päivä viestittelen jonkun tutun kanssa, mutta eihän se ole sama asia kuin nähdä kasvotusten. Olen univeloissa yösyöttöjen vuoksi, mutta pitkästyttävät päivät tuntuvat vain pahentavan väsymystä entisestään. 

En siis olekaan ihan niin introvertti kuin luulin. Kaipaan sitä, että voisin lähteä käymään jossain ihmisten ilmoilla ja nähdä jonkun kaverin ihan livenä. Haluaisin myös osallistua johonkin ohjattuun toimintaan, ettei tarvitsisi kaikkea päivän sisällöstä miettiä ja päättää itse. Beibekin saisi jotain uutta ihmeteltävää näiden tuttujen kodin seinien sijaan. 

Ärsyttää, kun some on täynnä iloisia päivityksiä siitä, kuinka “nyt on aikaa tehdä sitä sun tätä”. No ei ole, kun olen edelleen vauvan kanssa kaksin päivät. Nyt ei voi ottaa edes beibelle hoitajaa, jotta saisi omaa aikaa tehdäkseen sitä jotain, mihin tämän kriisin myötä pitäisi olla aikaa. Tämän pandemian vuoksi joudun keksimään kaikki virikkeet päivään itse ja lisäksi toteuttamaan ne kotioloissa. Ja se on väsyttävää.

Miten keksiä tekemistä vauvan kanssa?

Nyyh ja byhyy, ensimmäisen maailman ongelmia taas! Mutta tiedän, etten ole tämän ongelman kanssa yksin. Ainakin oma Facebook-uutisvirtani on ollut täynnä ihmisten päivityksiä siitä, mitä tehdä kotona lasten kanssa kun koko perhe on kotona eikä kodin ulkopuolisia harrastuksia ole. Niinpä ajattelin keksiä ja kokeilla jotain uutta tekemistä, sellaista mitä voin tehdä kotona vauvan kanssa.

Kotona ollessamme päivää rytmittävät päiväunien lisäksi syöminen ja leikki. Voisin keksiä jotain uutta tekemistä liittyen kahteen viimeksi mainittuun. Kynnys kokeilla olisi ainakin aika matala, kun syömme ja leikimme muutenkin joka päivä. Lisäksi olisi mukavaa puuhata joskus jotain “omaa” vauvanhoidon lomassa. Ehkä voisin siis keksiä myös jotain itseäni kiinnostavaa, jota voisin tehdä yhdessä vauvan kanssa. 

Syöminen: ruokailua sormin?

Beibe on nyt muutaman viikon ajan syönyt soseita. Ensin syöminen oli maistelua, mutta nyt soseita menee jo neljä kertaa päivässä. Beibe ottaa usein lusikasta kiinni ja vie sen itse suuhunsa. Syöminen on ihan mukavaa puuhaa, mutta sotku varsinkin puuron syönnin jälkeen on melkoinen. Beibe ei myöskään tykkää jälkien siivoamisesta: lähes joka kerta, kun pyyhin hänen kasvojaan ruokailun jälkeen, tulee raivoisa huuto. 

Voisiko olla siis joku toinen tapa ruokailla? Jotain, missä beibe pääsisi itse tekemään enemmän ja sotkua tulisi ehkä vähemmän (ainakin beiben naamaan)? Luulen, että vastaus näihin kysymyksiin voisi löytyä sormiruokailusta. Olen nähnyt muutamia kertoja tuttavien vauvojen sormiruokailevan ja se näyttää hauskalta. Oletan, että beibestä voisi olla mukavaa tunnustella ruokaa sormillaan ja laittaa se itse suuhunsa (ja varmaan hauskaa on myös heittää ruokaa lattialle). 

Tällä hetkellä käytännön tietämykseni sormiruokailusta on melko vähäistä. Mutta “nythän on aikaa, koska koronavirus”, niin otan tästä tylsyyden voittamishaasteen: opiskelen tärkeimmät asiat sormiruokailuun liittyen ja kokeilen sitä beiben kanssa. Haa, ensimmäinen uusi tekeminen keksitty! (Taputan itseäni olkapäälle.)

Leikki: uuden harrastuksen testaaminen kotioloissa

Tällaisena rajoitettujen aktiviteettien aikana on harmillista, että beibe on juuri siinä iässä, kun toiset vauvat ovat alkaneet kiinnostaa. Hän katselee mielellään ympäröivää maailmaa ja tutkii erilaisia esineitä. Beibe alkoi myös juuri nauttia vauvauinnista, mutta nyt sekin on tietysti peruttu. 

Emme voi lähteä muualle harrastuksiin, emmekä voi hankkia loputtomiin uusia leluja tutkittavaksi. Mikä harrastus tai leikki olisi sellainen, jonka voisi toteuttaa kotona? Ennen koronavirusrajoitteiden alkamista eräs äitikaverini vinkkasi vauvojen värikylvystä, joka kuulosti tosi kivalta. Laulan beibelle usein ja teemme toisinaan laulu- tai loruleikkejä yhdessä, mutta kuvataiteellista puolta emme olekaan vielä testanneet. Siispä taistelen tylsyyttä vastaan kokeilemalla beiben kanssa värikylpyä.

“Oma juttu” vauvan kanssa: liikettä niveliin!

Vauvan tulon myötä monet omat harrastukset jäivät ymmärrettävästi vähemmälle huomiolle, ja ehkä eniten kaipaan salitreenejä. Ehdin kuitenkin käymään salilla treenaamassa muutaman kerran ennen neljän kuukauden hulinoita. Niiden jälkeen univelat ovat vieneet voiton ja olen käyttänyt liikenevän ajan lepäämiseen. Tämä kolmas tylsyyden voittamiseen tähtäävä haaste voisi siis liittyä liikuntaan. 

Kropassa tuntuu tarve liikunnalle ja hartiat menevät usein jumiin imettämisen ja tietokoneella istumisen seurauksena. Käyn beiben kanssa vaunulenkeillä ja joskus nostelen käsipainoja beiben puuhaillessa leikkimatollaan. Vauvan nukkuessa olen myös tehnyt jonkun verran kotitreenejä. Mutta olisiko mahdollista treenata beiben ollessa hereillä ja vieläpä hänen kanssaan? Kolmas haaste: kokeilen treenaamista vauvan kanssa!

Uusi tekeminen piristää

Nyt olen keksinyt ja listannut kolme aktiviteettia, joilla voin rikastaa kotielämää: sormiruokailu, vauvan värikylpy sekä äiti-vauva -treeni. Jo pelkästään tällainen ideointi tuntuu virkistävältä, joten luulen, että itse tekeminen on varmasti piristävää. Ehkä uusi tekeminen saa myös vähäksi aikaa ajatukset pois koronavirus-kriisistä.

Kertokaa teidän ideoistanne: mitä muuta voi tehdä vauvan kanssa kotona?

Lähiviikkoina tulen kertomaan blogissa tylsyyden voittamisen sujumisesta ja listaamieni haasteiden onnistumisesta! Voikaa hyvin <3