Koronavirus sulki meidät kaikki neljän seinän sisälle, joten tylsyyden voittamiseksi mietin kolme uutta tekemistä minulle ja vauvalle. Vauvan syntymän jälkeen oma liikuntaharrastus on ollut sivuroolissa, joten yksi näistä kolmesta haasteesta on äiti-vauva treeni kotona. Tässä artikkelissa kerron kokemukseni äiti-vauva -treenistä kotona ja 5 asiaa, jotka kannattaa ottaa huomioon vauvan kanssa treenatessa.

Ohjattu äiti-vauva -treeni kotona

Olen käynyt salilla treenaamassa muutaman vuoden ajan, mutta minulla ei ollut aavistustakaan, miten vauvan kanssa voisi treenata. Siksipä päätin hankkia ohjatun treeniohjelman. Olin aiemmin kuullut tutuilta hyvää palautetta tamperelaisen Fiilis Fitneksen kursseista, joten päädyin ostamaan heidän Äiti-vauva Voima -onlinekurssinsa. 

Kurssi sisälsi kolme ohjattua treeniä, jotka pystyi tekemään joko livenä tai katsomaan myöhemmin tallenteelta. Livetreenit osuivat beiben ruoka-aikaan, joten tein treenit oman aikataulun mukaan. Yksi treenikerta oli katsottavissa aina viikon ennen seuraavaa treenikertaa, ja viikon aikana tein treenejä beiben kanssa 2-3 kertaa. Treeneihin ei tarvinnut mitään erityisiä välineitä, sillä vauva toimi painona! (Tai jos sattui olemaan kotona joku levypaino tms. niin sekin kävi tietysti.)

Kokemuksia äiti-vauva -treenistä online-kurssina

Yksi arveluttava asia ohjatuissa treeneissä synnyttäneen naisen näkökulmasta on se, miten ohjaaja ottaa huomioon äidin mahdollisen vatsalihasten erkauman. Fiilis Fitneksen ohjaaja Siiri kertoi joka treenikerralla, miten vatsalihaksiin kohdistuvia liikkeitä voisi tehdä erkaumasta huolimatta. Lisäksi hän näytti liikkeet kameralle sekä sivulta että edestä, mikä auttoi hahmottamaan liikeradan. 

Kotitreeni sai uutta buustia tällaisesta kurssista, sillä osa liikkeistä oli minulle salitreenitaustasta huolimatta uusia. Opin millaisia liikkeitä vauvan kanssa voi tehdä ja hiki tuli kyllä joka treenikerralla. Treeniä voisi tietysti tehdä kotona ilman ohjaustakin, mutta ohjatussa treenisessiossa on kyllä enemmän tekemisen meininkiä! Minulle sopi täydellisesti se, että treenit sai tehtyä omaan tahtiin omassa olohuoneessa. 

Hyvän verkkokurssin merkki on se, että treenit löytyvät mahdollisen livevideon lisäksi myös tallenteena katsottavaksi itselle sopivaan aikaan. Hyvä ohjaaja osaa myös pelkän liikkeen näyttämisen lisäksi selittää sanallisesti, mitä liikkeen tekemisessä pitää ottaa huomioon. Tähän positiiviseen äiti-vauva -treenikurssikokemukseeni perustuen listasin viisi asiaa, miten saada äiti-vauva treeni sujumaan kotona.

Äiti-vauva treeni kotona: nämä välineet kannattaa olla!
Äiti-vauva treeniä varten ei tarvitse muuta kuin vettä, hikipyyhkeen ja vauvalle leluja. Jumppamatto on kiva, muttei pakollinen. Yllättävien vahinkojen varalta myös puklurätti on hyvä olla käden ulottuvilla!

5 asiaa, jotka kannattaa huomioida vauvan kanssa treenatessa

Jouduin kesken treenin siirtelemään beibeä pois vaaranpaikkojen luota.

Kun keskeytykset ärsyttävät, muista: on parempi tehdä lyhytkin treeni kuin ettei tekisi mitään!

1. Tee vauvan kanssa itsellesi tuttuja liikkeitä

Helpointa treenaaminen vauvan kanssa on tietysti silloin, kun tiedät kaikki liikkeet ja osaat pidellä vauvaa hyvässä asennossa liikkuessasi. Ihan uusien liikkeiden kohdalla kannattaa tehdä liike ensin yksin ilman vauvaa. Sitten kokeile, millaisessa kanto-otteessa vauvan tulisi olla ja tee liike hallitusti vauvan kanssa. Hyvässä treenissä on paljon toistoa, jotta ehdit saada onnistuneita toistoja ennen siirtymistä seuraavaan liikkeeseen. Ja tietysti treenivideon voi laittaa hetkeksi pauselle liikkeen harjoittelua varten! 

2. Varaa treeniä varten tarpeeksi tilaa

Tilaa tarvitsee tietysti liikkeitä ajatellen, mutta tilassa pitää huomioida myös turvallisuus. Varmista, että esimerkiksi pöydät ja hyllyt ovat tarpeeksi kaukana, jotta sinä tai vauva ette osu niihin liikkuessanne. Ihan kaikkiin liikkeisiin ei myöskään voi ottaa vauvaa mukaan: vauvalle tulisi olla jokin turvallinen paikka siksi aikaa, kun sinä teet treeniä. Tilassa olisi myös hyvä olla iso näyttö, jolta ohjatun treenin seuraaminen käy helposti. Itse yhdistin tietokoneen näytön Chrome Castin kautta näkymään television ruudulta. 

3. Mieti sopiva ajankohta treenille

Ihan pientä vauvaa ei kannata ottaa kotitreeniin mukaan kuin korkeintaan viereen seuraamaan, sillä hän ei vielä osaa kannatella päätään (tai muutenkaan kroppaansa). Pienellä vauvalla harvoin on myöskään selkeää rytmiä. Isomman vauvan kanssa voi ennustaa suunnilleen hänen ruoka- ja päiväuniaikansa. Voit koittaa ajoittaa treenin niiden mukaan, jotta treeni ei ainakaan ihan heti keskeytyisi vauvan ruokinnan takia. Treeniä ei kannata tehdä heti syömisen jälkeen, mutta ei myöskään nälkäisenä. Tämä koskee paitsi vauvaa, mutta myös sinua itseäsi!

4. Varaudu keskeytyksiin

Vaikka kuinka suunnittelisi treeniajankohdan edellisen kohdan vinkkien mukaan, voi silti tulla keskeytyksiä. Vauvalla onkin yllättäen nälkä tai vaippa pitää vaihtaa tai häntä pitää estää ryömimästä jonnekin vaaranpaikkaan. Tai sinulle tulee vessahätä tai puhelin soi tai nettiyhteys pätkii. Tai sitten huolimatta siitä, että vauvan ruokailusta on kulunut jo tovi, hän puklaa päällesi kesken liikkeen ja joudut keskeyttämään treenin paidan vaihtamisen vuoksi (true story)! 

Tee siis liikkeet hyvällä energialla ja jatka myöhemmin, jos treeni jostain syystä keskeytyy. Hyvässä online-treenissä on paljon toistoa, pause -ominaisuus ja mahdollisuus jatkaa treenaamista tallenteen tahtiin myöhemmin. Ja jos keskeytykset ärsyttävät, muista: on parempi tehdä lyhytkin treeni kuin ettei tekisi mitään! 

5. Toimi vauvan ehdoilla 

Vauvat ovat erilaisia myös suhtautumisessaan tällaiseen treenitilanteeseen. Oma beibeni hymyili leveästi kun heijasin ja nostelin häntä, mutta paikallaan hän ei pysy millään. Niiden liikkeiden ajaksi, jolloin beibe oli lattialla, olin varannut hänelle leluja tutkittavaksi. Siitä huolimatta hän lähti välillä ryömimään muualle ja jouduin kesken treenin siirtelemään häntä pois vaaranpaikkojen luota. 

Jollekin toiselle vauvalle taas heijailu ja nostelu eivät ehkä ole niin mieluisia ja joku vauva ehkä tykkää köllötellä paikallaan äidin vieressä. Vauvojen välillä on myös eroja jaksamisessa. Beibe jaksoi olla mukana hienosti yleensä ensimmäiset puoli tuntia, jonka jälkeen hän alkoi olla joko levoton, väsynyt tai nälkäinen. Saatoinkin tehdä yhden treenikerran kahdessa osassa juuri tämän vuoksi. Tarkkaile siis vauvaa treenin aikana ja toimi hänen tarpeidensa mukaan. 

Millaisia kokemuksia teillä on vauvan kanssa treenaamisesta?