Ero vauvavuoden aikana tai heti sen jälkeen on suhteellisen yleistä. Elämänmuutos koettelee parisuhdetta monin tavoin ja pariskunnan haasteet kärjistyvät vauva-arjen myötä. Eroaminen vauvavuonna tuntuu olevan kuitenkin jossain määrin tabu, joten päätin avata omia kokemuksiani. Toivon artikkelista olevan hyötyä sinulle, joka olet erofiiliksissä tai jolle tulee ero vauvavuoden aikana.

Ero vauvavuoden aikana on vaikea puheenaihe

Instagram-seuraajani tietävätkin, että minulle ja kumppanilleni tuli ero Beiben ollessa noin 10kk ikäinen. Emme olleet naimisissa, joten ero sinänsä ei vaatinut kummempia toimenpiteitä kuin osoitteenmuutoksen ja myöhemmin huoltajuusasioista sopimisen lastenvalvojan luona. 

Kokemuksena ero oli kuitenkin yksi elämäni tunteikkaimmista ja siitä toipuminen kesti useamman kuukauden. Vasta yli puoli vuotta eron jälkeen koen olevani kykenevä kirjoittamaan auki omia kokemuksiani siten, että ne eivät ole pelkkää itkuista tuherrusta tai negatiivisten tunteiden oksentamista blogiartikkeliin. (Sellaisellekin toki on paikkansa, mutta teille lukijoille on ehkä enemmän hyötyä eri näkökulmat huomioon ottavasta tekstistä.)

Erosta kirjoitettaessa täytyy tietenkin ottaa huomioon myös muut osapuolet. Olen pitkään miettinyt, miten voin kirjoittaa näistä kokemuksista siten, etten loukkaa ex-kumppaniani. Erossa on myös muita osapuolia, kuten esimerkiksi meidän kummankin sukulaiset ja läheiset. Tai mitä jos Beibe lukee tämän artikkelin ollessaan vanhempi?

Siksi tämä artikkeli kertoo vain minun tunteistani ja kokemuksistani. Ex-kumppanillani on omat kokemuksensa, joihin koitan olla viittaamatta. Olemme tällä hetkellä sopuisissa väleissä ja hän tietää, että kirjoitan erokokemuksistani blogiin.

Mitkä asiat muuttuivat vauvan tullessa taloon?

Jättäjän rooli ei ole erossa yhtään helpompi kuin jätetynkään

Eroon liittyy ihan hirveä määrä erilaisia ajatuksia ja tunteita, ja sen vuoksi asian käsitteleminen ehkä vie niin kauan. Tunnemyrsky on edessä siitä huolimatta, oletko jättäjä vai jätetty. Nämä roolit eivät myöskään ole välttämättä kovin selkeät.

Omassa erossani olin ikään kuin molemmissa rooleissa. Minä lähdin pois, joten miehen näkökulmasta olin jättäjä. Koin lähtemisen olleen ainoa vaihtoehto riitojen kärjistyessä yhä suuremmiksi, joten itse tunsin olevani jätetty. 

Jälkikäteen ajateltuna lähtöpäätöksessäni oli ikään kuin uhmaa: “jos tuo toinen ei kerran halua perhe-elämää kanssani, niin minä menen sitten pois”. Tein ratkaisuni siis vastentahtoisesti, koska olisin halunnut yhteisen elämän hänen kanssaan. Tästä asetelmasta aiheutui hirveän suuria pettymyksen tunteita, sillä olisin halunnut jotain, mitä ei ollut siinä tilanteessa mahdollista saada. 

Olimme tehneet aiemmin lupauksen toisillemme, että emme eroa vauvavuoden aikana. Lupauksen rikkoutuminen pahensi pettymyksen tunnetta entisestään. Koin epäonnistuneeni paitsi kumppanina, myös vanhempana. En onnistunut pitämään perhettämme yhdessä ja syytin itseäni eroon johtaneista tapahtumista. Samaan aikaan olin kuitenkin myös vihainen exälleni vauvavuoden tapahtumista ja siitä, että hän oli ylipäätään antanut minun lähteä.

Ero vauvavuoden aikana ilman tukiverkon turvaa on haastavaa

Muuttaminen kaksin vauvan kanssa ilman laajaa tukiverkkoa oli melkoinen haaste. En osannut kuvitella etukäteen, mitä kaikkea pitäisi huomioida uudenlaisessa yhden vanhemman johtamassa arjessa. Arki oli aluksi hyvin yksinäistä ja raskasta, ja omaa aikaa ei käytännössä ollut yhtään. Kaikki asiat piti opetella tekemään siten, että samalla pystyy vahtimaan kävelemään opettelevaa vauvaa. 

Onneksi minulla on muutama ystävä, jotka auttoivat uuden kodin järjestelemisessä sekä tukivat minua parhaan taitonsa mukaan tunnemyllerryksessä. Koin häpeää siitä, että jouduin kerta toisensa jälkeen pyytämään muilta apua antamatta mitään vastineeksi.

Hankin Beibelle päiväkotipaikan, jotta saisin levätä ja tehdä jonkin verran töitä. Tunsin oloni syylliseksi, kun välillä vein Beiben päivähoitoon siksi, että voisin nukkua univelkoja pois. Olisin halunnut hoitaa Beibeä pidempään kotona, mutta eron myötä oma jaksamiseni ja taloudellinen tilanteeni ei tätä sallinut. Tästä aiheutui lisää itsesyytöksiä ja pettymystä. 

Syytin eksääni näistä haasteista mitä jouduin yksinhuoltaja-arjessa kohtaamaan, sillä hänen takiaanhan olin tällaisessa tilanteessa. Eron takia kaikki suunnitelmat menivät uusiksi, ja minun täytyi tehdä epämieluisia ratkaisuja, jotta olisimme selvinneet kaksin vauvan kanssa. Elin päivä kerrallaan vailla tietoa tulevaisuudesta ja se oli todella raskasta. Joinain päivinä minun teki mieli luovuttaa ihan kokonaan, mutta Beiben vuoksi kokosin itseni ja yritin jaksaa. 

Ero muuttaa suunnitelmia, mutta ei välttämättä tunteita

Ero vauvavuoden aikana muuttaa elämän ja suunnitelmat kokonaan, mutta tunteet eivät välttämättä muutu. Rakastin edelleen eksääni kaikista riidoista huolimatta ja olisin halunnut meidän vielä yrittävän yhteiseloa. Ajattelin poismuuttoni olevan väliaikainen ratkaisu, mutta ex oli eri mieltä. Hän oli eroprosessissaan aivan eri vaiheessa kuin minä ja ei ollut halukas puhumaan kanssani. 

Kaiken vihan keskellä olin äärettömän surullinen, että emme enää olisi yhdessä. Saatoin valahtaa lattialle itkemään holtittomasti ja tietoisuus erosta teki todella kipeää. Olisin antanut melkein mitä vain, että niitä tunteita ei olisi tarvinnut kokea.

Käydessämme kaupassa Beiben kanssa pidättelin kyyneliä nähdessäni onnellisen näköisiä ydinperheitä ostoksillaan. Muistelin exän kanssa koettuja hyviä hetkiä samalla tiedostaen, että niitä ei tulisi enää lisää. 

Minun oli pakko nähdä ex joka viikko Beiben vuoksi. Välillä olin iloinen hänen näkemisestään ja olisin halunnut hänen jäävän kanssamme. Usein toivoin, että minun ei olisi koskaan enää tarvinnut nähdä häntä, jotta olisin päässyt erosta nopeammin yli. Samaan aikaan kuitenkin halusin, että Beibellä olisi läheinen suhde isänsä kanssa ja että osaisimme vanhempina pitää hänet keskinäisten riitojemme ulkopuolella. 

Erotilanne kaikkinensa altistaa helposti katkeroitumiselle, ja pelkäsin, että minullekin käy niin. Päätin alkaa työstämään erokokemuksiani ammattilaisten ohjauksessa, jotta pystyisin tulevaisuudessa suhtautumaan neutraalisti lapseni isään. En halunnut, että Beibe joutuisi elämään riitojemme keskellä tai että kantaisin eron aiheuttamaa katkeruutta vuosia sisälläni. Vihan tunne väsytti minua ja laski omat energiatasoni alas.

Yhteinen vauva pakottaa olemaan tekemisissä exän kanssa

Eroaminen vauvan kanssa on mielestäni ollut monin verroin haastavampaa verrattuna niihin eroihin, mitä olen aiemmin kokenut lapsettomana. Ex-kumppanista ei pääse lapsen vuoksi täysin eroon ja pahimmillaan riidat jatkuvat yhteisen lapsen asioista sovittaessa.

Ero vauvavuoden aikana sisältää varsinaisen erotilanteen lisäksi myös muita hankaloittavia tunnekuormia. Kummallakin vanhemmalla voi olla kuittaamattomia univelkoja ja todennäköisesti sopeutuminen lapsiperheellisen elämään on vielä kesken, mikäli kyseessä on pariskunnan ensimmäinen lapsi. 

Jälkikäteen katsottuna parisuhteessamme oli haasteita jo ennen lapsen syntymää, mutta vauva-arki korosti suhteemme heikkouksia ja kärjisti haasteet äärimmilleen. Meillä ei ollut taitoa tai keinoja selvittää ristiriitoja, emmekä hankkineet apua tilanteeseen ajoissa.

Vauvan syntymä ei siis mielestäni aiheuta eroamista, mutta sopeutumisvaikeudet uudenlaiseen elämäntilanteeseen vaikuttivat kyllä vahvasti eropäätökseen. Kummallakin oli omat haasteensa uuteen elämäntyyliin sopeutumisessa, mikä heijastui suoraan keskinäiseen kanssakäymiseemme.

Ero vauvavuoden aikana voi olla myös positiivinen muutos

Vaikka eroaminen on Suomessa melko yleistä, on yhteiskunnassamme silti vallalla ihanne kahden vanhemman ydinperheestä. Tämä näkyy muun muassa ihmisten oletuksissa: yksinhuoltajuutta pitää selitellä ja perusoletuksena esimerkiksi terveydenhuollossa on se, että lapsen vanhemmat asuvat yhdessä.

Koin olevani erilainen ja jollain tavalla muita huonompi, sillä kukaan ystävistäni ei ollut eronnut. Minun oli vaikeaa löytää vertaistukea tilanteeseeni. Pelkäsin myös kuormittavani liikaa ystäviäni raskailla eroon liittyvillä jutuillani, joten päädyin hankkimaan keskusteluapua ammattilaiselta. Syyllistin itseäni siitä, että olin vienyt Beibeltä mahdollisuuden ihanteen mukaiseen ydinperheeseen.

Kesti noin neljä kuukautta, että pääsin irti exää kohtaan tuntemastani vihasta. Mitä enemmän aikaa on kulunut ja mitä enemmän olen lukenut ja opiskellut parisuhteisiin sekä tunteisiin liittyvää materiaalia, sen paremmin olen myös alkanut ymmärtämään omaa osuuttani eroon johtaneiden tapahtumien kulussa.

Nyt, yli puoli vuotta eron jälkeen, minulla on sellainen olo, että näin piti tapahtua. Elämäni ja suhteeni kumppaniini oli tietyllä tapaa päätynyt umpikujaan, ja ero oli radikaali ratkaisu tilanteen muuttamiseksi. Ero on opettanut minulle valtavasti asioita ja vapauttanut energiaa itselleni tärkeiden asioiden eteenpäinviemiseen.

Beibellä on edelleen kaksi rakastavaa vanhempaa, joiden kanssa hän saa vuorotellen viettää aikaa. Työnjako lapsenhoidon suhteen on välillämme selkeämpi, eikä Beiben tarvitse todistaa enää riitelyämme.

Vaikka erotilanne oli kauhea ja sitä seurannut tunnemyrsky suorastaan helvettiä, pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna eroaminen oli välttämätöntä. Muutoin en olisi kasvanut ihmisenä, enkä olisi oikeasti oppinut kantamaan vastuuta itsestäni ja lapsestani. Kliseisesti sanottuna ero teki minusta vahvemman.

Ajankohtaiset ajatukset ja tapahtumat pienen perheemme arjesta löydät Instagramista @ekalapsi -tililtä. Tervetuloa mukaan seuraamaan!